Vanajan Keksit Oy

Vanajan Keksit Oy - vohveleita, korppuja ja keksejä vuodesta 1962.

vanajan-tehdasOlemme perinteikäs, innovatiivinen ja kehittyvä keksitehdas Hämeenlinnassa – Suomen sydämessä.

Yrityksen taustalla on monipuolista osaamista ja poikkitieteellistä koulutusta. Yrityksen omistajat vastaavat myös yrityksen operatiivisesta toiminnasta. Yrityksen omistuspohja on täysin suomalainen ja Vanajan Keksit Oy haluaa ylläpitää ja jatkaa Kantolan vuosikymmenien leivontaperinteitä.

Vanajan suussa sulavien vohveleiden, maukkaiden keksien ja rapeiden korppujen valmistamisen taustalta löytyy kolme tärkeää tuotantotekijää - ensiluokkaiset raaka-aineet, osaava ja motivoinut henkilökunta sekä korkealaatuinen tuotantoteknologia.

Sinä asiakkaanamme olet avainasemassa kehittämässä yrityksemme tulevaisuutta. Asiakkailtamme saamamme tuote-ehdotukset, palaute ja toiveet ovat merkittävässä roolissa tuotekehitystyössämme. Meillä uusia tuotteita maistellaan ja kehitetään yhdessä yhteistyökumppaneidemme kanssa. Yrityksen johdossa kaikki ovat yrittäjiä ja uskaltavat ajatella ääneen. Tämä yhdessä ulkopuolelta tulevan palautteen kanssa tekee tuotekehitysprosessista elävän ja toimivan.

Tuoteturvallisuus on yksi avainsanoista nykypäivän teollisessa valmistuksessa ja me Vanajalla olemme tässä asiassa edelläkävijöitä. Me olemme tehneet enemmän ja edenneet asetettuja perusvaatimuksia pidemmälle, tämä siksi, että näkemyksemme mukaan yrityksen laatujärjestelmä ja laadunvalvonta ovat kiinteä osa tuotemerkkiämme, brändiä, "Vanajan".

Kansainvälisesti hyväksytty ja sertifioitu FSSC 22000-sertifikaatti ei säätele pelkästään tuotantoa ja tuotteitamme vaan kaikkia yrityksemme toiminnallisia osa-alueita. Voidaankin sanoa, että järjestelmä on tärkeä kumppani jokaiselle yrityksemme operatiivisessa ja tuotannollisessa toiminnassa mukana olevalle. Uskomme, että myös asiakkaamme jakavat meidän tavoitteemme ja pitävät toiminallisia periaatteitamme tärkeänä osana yhteistyötä.

Tervetuloa Vanajan tuotemaailmaan! Meille jokainen saamamme palaute, idea ja mielipide ovat kehitysaskeleita.